Toiset olkoon munajahdissa, me ollaan hakumetsällä!

Pääsiäisen iloksi laitoin keltaiset korvakorut korvaan ja suuntasin Luvian ST1 jossa oli tarkoitus nähdä puolilta päivin. Me oltiin matkalla pienellä porukalla hakuilemaan. Jotenkin aina talven jälkeen meissä huomaa sen, että me jokainen ryömitään sieltä peiton alta pois ja aletaan toinen toisiamme houkuttelemaan sinne hakumetsälle. Tietty meikäläistä aina myös ahdistaa se, että myös ne käärmeet kaivautuvat niistä kivenkoloistaan samaan aikaan kuin mäkin.

Pelkotiloistani huolimatta olin matkalla autoletkassa joka suuntasi Hannan miehen sukutilan metsään. Sinne pihaan me ajettiin sellaisessa viiden auton letkassa mä hännillä ja päässä soiden kappale: "seuraa johtajaamme, näin seuraan, näin seuraan..."

Kaikki muut otti rennosti askelta mettäpolun suuntaan kun mä hirtin itseäni kameran nauhaan miettien jotain kättä pidempää käärmeiden varalta. Onneksi joku ihana oli päättänyt jättää kasan koivun oksia tielle niin mä sain kaipaamani iskuvälineen.

Ilma alkoi lämpenemään ja siellä me muijat juostiin vuoron perään koiria piiloon ja palkattiin erinäisillä nakeilla, palloilla ja patukoilla kun upeat kuonolliset meidät löysi. Treeneihin kivaa vaihtelua antoi se, että mukana oli ensikertalaisista osaajiin.

Mörkö ei tällä kertaa päässyt edes mukaan koska jouduin tulemaan taloutemme kakkosautolla pelipaikalle. Mörkö saikin siis jäädä kotiin herkuttelemaan putkiluulla kun minä sain kirmata hänen kolmen tyttärensä, Bellan, Myyn ja Iiffan kanssa pitkin metsiä.

Iiffan kanssa on käyty kerran aikaisemmin hakutreeneissä mutta neito oli silloin tosi mukula. Osoitti silloin kyllä ihan osaamista. Nyt kun ikää on tullut lisää, onkin kiva päästä katsomaan kuinka toiminnan nainen hän oikein onkaan...

Iiffalle toteutettiin neljän maalimiehen haku niin että kaksi ensimmäistä jäivät lähelle ja niin että koira näki mihin haettavat menivät. Kaksi seuraavaa taas menivät piiloon ja antoivat kutsuäänen.

Iiffa oli maalimiesmotivoitunut joten irtosi ohjaajastaan todella hyvin ja lähti motivoituneena etsimään maalimiestä. Työskentely oli sinnikästä. Se ei välttämättä nähnyt heti maalimiestä tai se ei löytynytkään sieltä mistä se sen ajatteli löytyvän.

Se piti taukoja ja käytti kaikkia aistejaan. se katseli ja haisteli ja käytti korviaan ja siitä oikein näki kuinka sen aivosolut raksutti niiden tuumaustaukojen aikana. Se ei myöskään tuhlannut energiaansa turhaan juoksenteluun vaan se siirtyili metsässä määrätietoisesti.

Kyllä se voisi vaikka pelastushaussa oikeasti olla hyvä koska se käyttäytyi tosi fiksusti käyttäessään monia eri aistejaan. Tietysti oli myös mukavaa huomata että se nautti siitä ja miksi ei, olihan siellä sentään tarjolla nakkeja.

Kyllä mukava treeni on aina hyvässä porukassa antoisaa joten uskonpa että tämän kevään aikana tehdään tätä varmasti vielä monesti.

Hakua, hau hau!