Hyvää matkaa sateenkaarisillalle Iiffa

Joskus kaikki hyvä loppuu liian aikaisin. Näin kävi meille 09.04.2018 kun saatoimme Anniinan kanssa Iiffan viimeiselle matkalleen. 

Kaikki kävi niin nopeasti ja yllättäen. Me oltiin vain menossa ristiside leikkaukseen... 

Anniina soitti minulle sunnuntaina 08.04. iltapäivällä kertoen, että Iiffa oli loukannut jalkansa. Parin tunnin päästä tilanne näytti jo siltä että kipulääkettä olisi saatava. Lähdin Anniinan luo katsomaan Iiffaa ja totesin koiran nähdessäni että ristiside on mennyt joko kokonaan tai osittain poikki mutta tilanne vaatisi ehdottomasti leikkauksen. 20 minuuttia myöhemmin oli varattuna aika Elainklinikka Satavettiin ja ristiside leikkaukseen. 

Olin itse töissä klinikalla kun Anniina toi Iiffaa leikkaukseen klo 17.00. Päivä oli todella kiireinen, joten sanoin Anniinalle että jättää Iiffan meidän hoiviin ja mä soittelen kun koira on röntgenkuvattu ja valmis leikkaukseen. 

Eläinlääkäri Hanna lähti kuvaamaan Iiffaa ja minä kotiutin potilaita klinikalta. Tuntui että röntgenhuoneessa kesti ja kesti... Lopulta Hanna avasi oven ja pyysi eläilääkäri Johannaa ja minua paikalle. Johanna astui huoneeseen minua ennen ja ensimmäiset sanat jotka kuulin olivat: "ei hyvältä näytä." Mä mietein että mitä siellä voi olla. 

Hanna ja Johanna väistyivät ruudun edestä ja näin kuvatun polven. Siitä ei enää tulisi jalkaa. Polvessa oli paljon nivelrikkoa ja luultavimmin epämääräinen klontti/varjostuma joka polvessa oli, olisi luusyöpää. 

Hanna kertoi että voisimme lähettää kuvat ortopedille joka lausuisi ne seuraavana aamuna ja antaisimme Iiffalle herätteen ja palaisimme seuraavana päivänä uudelleen tai voisimme miettiä eutanasiaa. Mä tieisin jo vastaukseni mutta Anniinalle olisi myös ilmoitettava ja kerrottava tilanteen vakavuus. 

Röntgenhuoneen lattialla, karvapeiton päällä makasi alle 3-vuotias koiramme, joka vielä eilen aamulla oli ollut iloinen oma itsensä ja nyt me jouduimme isojen päätösten eteen miettiessämme mikä parhaalle ystävällemme olisi kivuttomin vaihtoehto.

Puhelu oli kamala. En voinut itkeä, koska olisi pian palattava sisälle kotiuttamaan lemmikkejä omistajineen. Vedin henkeä, kerroin tilanteen ja kuuntelin Anniinaa, joka tilanteesta oli tietenkin järkyttynyt ja alkoi itkemään. Iiffaa ei enää herätettäisi vaan päästettäisiin se kivuttomaan paikkaan ilman jossitteluja. Me molemmat tiedettiin että vaikka ortopedi lausuisi kuvat, se ei muuttaisi tosiasiaa miksikään. 

Anniina saapui hetkeä myöhemmin klinikalle. Me Halattiin ja oltiin hiljaa. Iiffa sai viimeiset rapsutukset ja halit ja päästettiin se lähtemään eläinlääkärin avustuksella sateenkaarisillalle.