Pettymys ultrassa
Odotimme Anniinan kanssa innolla vuoden vaihtumista uuteen. Olimme varanneet Iiffalle ajan ultraan 02.01.2018 klo 9.00 Eläinklinikka Satavet:iin jossa tutkimuksen hoitaisi eläinlääkäri Hanna Palos.
Ennen ultraa Iiffa oli antanut paljon merkkejä onnistuneesta astutuksesta. Oli väsymystä, pahoinvointia, oksentelua, mielialan muuttumista ja nisien turpoamista. Olin nähnyt Iiffan viimeksi ennen joulua ja katsoinkin sitä klinikan pihassa, että enemmänhän se olisi jo saanut turvota kun astutuksesta oli jo kulunut 32 vuorokauttakin. Sisällä Iiffa punnittiin ja vaaka näytti täysin saamaa lukemaa kuin normaalistikin. kiloja oli 51 ja rapiat mittarin näytöllä.
Eläinlääkäri Hanna kutsui meidät huoneeseen noin klo 9.15 ja kysyi mielipidettämme; kyllä vai ei. Oma vastaukseni oli, että se on fifty-fifty. Jos se ei oo pieniin päin, kuten painon mukaan voisin veikata, niin hyvin on Iiffa näytellyt.
Ei siinä kauaa eläinlääkärin tarvinnut ultraa liikutella vatsalla kun huomattiin että kovin tyhjältä kuitenkin näytti. Hanna ultrasi kuitenkin pitkän aikaa ja totesi, että jos kuitenkin varmuudeksi varattaisiin loppu kuun puolelle vielä röntgen aika ja katsotaan uudelleen jos siellä sattuukin olemaan piilossa yhdestä kahteen pentua.
Pettymys oli varmasti minun ja Anniinan ensimmäinen tunne joka tutkimushuoneessa tuli jännityksen jälkeen. Ei ilmeisesti pentuja. Ei ilmeisesti ainoatakaan pentua...
Iiffalle on nyt varattuna kuun lopussa vielä röntgen jonka jälkeen tiedämme varmaksi onko matkaan päässyt yhtäkään rakkauden hedelmää.
Anniinan kanssa osaamme kuitenkin asennoitua asioihin niiden vaatimalla tavalla, joten klinikalta poistuessamme todettiin että elämä vaan on ja näin oli tarkoitus olla. Ehkä tällä kuitenkin oli tarkoituksensa jota me emme vain vielä tiedä.
